23.5.2015

Spring has arrived

Nyt on ensimmäinen vuosi taputeltu kasaan uudessa koulussa ja uudessa kaupungissa. Paljon tuli koettua tämänkin vuoden aikana ja kaikesta olen kiitollinen. Kaikki on kasvattaneet mua ihmisenä.

1

Tänä lukuvuonna...:

»aloitin alan, joka kiinnostaa minua
»löysin sen, mihin haluan suuntautua
»tajusin, että koulu voi olla hauskaa
»sain uusia ystäviä
»joista osa tulee kestämään myös koulun jälkeen
»hain englanninkieliselle matkailun linjalle (pilottiversio) ja pääsin sinne
»opettelin ensimmäistä kertaa Venäjää
»sain rohkeutta mennä pois omalta mukavuusalueelta niin koulussa kuin vapaa-ajalla
»lähdin extempore Helsinkiin katsomaan Suomi-Venäjä-peliä
»olen käynyt katsomassa suomalaisia elokuvia (Luokkakokous & Viikossa aikuiseksi)
»olen syönyt kiinalaisessa ensimmäistä kertaa elämässäni
»olen viettänyt huoletonta opiskelijaelämää

2

Suurimmassa osassa tän vuoden kohokohdissa on ollut mukana yks ihminen. Hänen kanssaan ollaan juostu KalPan peleissä, pelattu sählyä, käyty luistelemassa ystävänpäivänä luonnonjäällä, käyty syömässä ravintolassa, shoppailtu, suunniteltu yhteisiä reissuja, tutustuttu, jaettu elämän iloja ja suruja. En olisi ikinä voinut uskoa, että tuun löytämään tällaisen ihmisen, jonka kanssa oleminen on yhtä luontevaa kuin hengitys. Oon niin kiitollinen, että tutustuin tähän ihmiseen. Ja uskon kyllä, että vaikka kesä vietetäänkin eri paikkakunnilla niin tullaan näkemään ja tekemään jotain todella randomia taas yhdessä :--)

3

Mulla on nyt blogille aikaa enemmän, ja oon innostunut kuvailemisestakin taas, joten ehkä on nyt tämänkin aika herätä talviuniltaan.

4

xoxo, Annu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitathan palautetta asiallisesti! :----)