18.3.2013

These wounds won't seem to heal This pain is just too real

Varoitus: Jos ei avautumispostaukset kiinnosta, niin hyppää suosiolla yli äläkä tule ulisemaan tähän. Kiitos. 

Ensinnäkin, jos satutte muistamaan tämän postauksen syksyltä, niin kivat teille. Ja uusille lukijoille nyt tuo linkki tuossa, jotta ymmärtäisitte mitä tässä seuraavaksi kerron . 
Lainaten omaa kirjoitustani: "Haluan, että todellakin joku tulee ja katsoo silmiin, huomaa mun pahan olon ja yrittää auttaa. Mun omat voimat alkaa olla aika lopussa, mut mä oon yrittäny taistella pimeyttä vastaan. En vaan enää tiedä kuin kauan pystyn siihen yksin. Missä on mun pelastaja, kun sitä eniten tarvitsen ?"

Voin rehellisesti sanoa, että syksyllä mä olin oikeesti pohjalla. Ikinä mun olo ei oo ollu niin huono mitä se sillon oli. Itsensä satuttamisen ajatukset ja täältä pois pääseminen hallitsivat mua. Mä oli niiin väsynyt kaikkeen, mun syyttelyyn ja kaikkeen muuhunkin. Ja kyllä, tiiän että monet tutut lukevat tän ja kyllä, tiiän että paljastan tosiaankin nyt kaiken. Mutta arvatkaa mitä, ei mua kiinnosta. Mulle on aivan sama mitä mun tutut aattelee musta tän jälkeen. Olin pohjalla, mutta oon päässyt sieltä pois vihdoin ja viimein. 

Syksyllä mä sain sitä tukee ja apua mitä tarvihin. Mä pääsin puhumaan ankkurille ja sain diagnoosin sille mun ololle. Tosin, en tiiä voiko sitä diagnoosiks sanoo, nimittäin ankkurin ja nuorisopsykiatrin tulos on "määrittelemätön masennus". Eli toisinsanoen kiitos tyhjästä. No mutta kuitenkin, nykyään elämä hymyilee ja oon saanu terveen paperit jo sieltäkin. Enää ei tarvitse siellä käydä. Loppuvaiheessa alkoi tuntumaan pahalle mennä sinne, sillä jauhettiin niistä samoista asioista koko ajan. Onneks kaikki on ohi nyt. En tiedä kuinka paljon arvosta sitä, mutta kuitenkin niin paljon että oon päässyt taas omille jaloilleni. 
Tän puolen vuoden aikana mä opin itsestäni niin paljon. En oo ikinä halunnu epäonnistua, joten ankkurille joutuminen oli mun pahin painajainen, se merkitsi sitä että mä oon hävinny kaiken. En halunnut myöntää, että mä tartten apua että mä pääsen taas jaloilleni. Mun kaverit huolestu musta tosi paljon enkä sillon ymmärtänyt et miks. Nykyäään ymmärrän ja oon niiin pahoillani että oon aiheuttanut sellaista huolta. En oo mikäään draamaqueen, joten se oli varmasti monelle melko shokki. Tosin, ei kovin monikaan loppujen lopuks tiedä tästä, sillä yhtä lailla mä esitin koulussa niinkuin ennenkin. Arvostan kaikkee sitä, mitä mun kaverit on tehny mun puolesta. Myös sitä, jolle kerroin kaiken ja joka sit päätti leikkiä mun tunteilla. Jokainen kokemus kasvattaa ihmistä. Oon myös oppinut sen, ketkä on todellisia ystäviä ja ketkä vain ovat mehukkaiden juorujen perässä. 

Oon kunnossa, mutta en kuitenkaan ole. Vieläkin tulee sellaisia päiviä, kun miettii että hittooko mä täällä teen.  Oon päässyt pahimmasta yli, mutta en kuitenkaan kaikesta. En enää haudo itsetuhoisia ajatuksia, ainoastaan välillä. Mä tuun olemaan kunnossa, mutta en tiedä milloin. Se satuttaa mua niin paljon, jos joku kommentoi jotain mun painosta. Oon ite tyytyväinen ja sen pitäis riittää, mutta en voi mitään, että jonkun anonyymin  sanat satuttaa niin paljon. Toivon vaan sen, että oon pian päässyt pois kaikesta tästä, ja pystyn taas elämään mun elämää niinkuin tän ikäisen tulisi sitä elää. 

Vielä kerran, kiitos teille kaikille jotka autoitte mua nousemaan siitä paskasta pois missä mä olin. Ilman teitä en olis nyt tässä enää. Ja voi kyllä, odotan taas anonyymien avautumista aiheesta josta ette tiedä paskaakaan. Jos jollakulla on jotain fiksua sanottavaa niin saa ilmaista itseään. "Hyi ku oot tikku"- kommentit joutaakin tästä eteenpäin sitten suoraan roskakoriin. 

xoxo, Annu

ps. kuvat täältä

6 kommenttia:

  1. Hang in there :) jaksat vielä nii se on ohi hyvin pian ja elämä hymyilee taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa se hymyilis, kiitos tsemppaavasta kommentista ! :)

      Poista
  2. Me läskit mennään syömään rollsiin ja santsataan viel kaupan kautta jo sit mennään pyörimällä teille loppumatka ;) (tuon sen pahvilaatikon mukanani perjantaina) <3 pusi pusi
    Näin tämän tarpeellisena ja ilmaistavana kommenttina ettei minun apinaa saa kiusata ^.^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. et muute tuo pahvilaatikkoo, en päästä sua sisälle nainen !!!! :D ja kyllä, me syödään hyvin koska ruoka on hyvää ja rantakunto yliarvostettua. Ja kiitti hani oot ihana<3

      Poista
  3. mähän sanoin sulle hani sillo syksyllä laiturilla, että sä tuut selviimään. Jumalauta nainen sä oot uskomattoman vahva tapaus, koska oot jaksanu kaikesta huolimatta. Mä oon täällä edelleen sua varten jos tarviit kuuntelijaa tai mitä vaa, koska rakastan sua <3 t. Salla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nii sanoit ja olit oikeessa. vois taas joskus ottaa uusiks, laituriavautumiset sun kanssa oli hyvin valottava kokemus :)♥

      Poista

Kirjoitathan palautetta asiallisesti! :----)