30.1.2013

Toivepostaus: Perhe

Ihan tähän alkuun sanon, että kuvat tulevat olemaan we♥it painotteisia, koska en halua tuoda perheeni kuvia tänne blogin puolelle.

Eli siis multa pyydettiin toivepostausta mun perheestä. Asun tällä hetkellä äidin ja isäpuolen kanssa, tosin en kutsu häntä koskaan isäpuoleksi muille kuin ankkurille. Kaverit tuntevat hänet etunimeltään. Minun biologinen isä kuoli noin 15 vuotta sitten, joten muistikuvia minulle ei kerennyt hänestä syntyä. Isäni oli ammatiltaan karjankasvattaja tai mikä se virallinen nimi onkaan, meillä oli navetta missä oli paljon lehmiä. Valokuvia katsomalla olen yrittänyt saada edes jotain kiinni. Vaikka isäni kuoli jo 15 vuotta sitten, minulle hän kuoli vasta viimeisen parin vuoden aikana. Silloin ymmärsin kunnolla, mitä tarkoittaa että isä on kuollut. Sen ymmärtäminen oli niin vaikeaa, enkä vieläkään suostu hyväksymään sitä, että isäni ei tule näkemään vanhojen tanssejani, lapsiani, valmistumistani, häitäni tai mitään muutakaan.

Äitini kanssa minulla on todella hyvät välit. Hän työskentelee kotihoitosihteerinä, joka on päivätyö, joten meille jää runsaasti vapaa-aikaa olla yhdessä. Asuin äitini kanssa noin 6-7 vuotta kahdestaan, sitten hän muutti kihlattunsa kanssa yhteen ja minä vähän niin kuin kuuluin pakettiin. Äiti on mulle maailman tärkein ihminen, se kuuntelee jos on huolia tai vastaavaa. Äiti on toiminut myös isän roolissa, kannustanut kokeilemaan uutta ja pitänyt aina puolia. Äiti tukee minua paljon ja luottaa minuun hyvin paljon. Hän myös on kärsivällisesti kuskannut minua harjoituksiin ja ulkojäille. Oon onnellinen, että äiti on nähnyt mun rippijuhlat, sekä tulee näkemään mun vanhat. Edes toinen vanhemmista..
Eikä tämä jää vielä tähän. Onhan mulla kaksi velipuolta sekä kaksi "veli"puolta. JM on äidin puolelta, JR on isän puolelta. Molemmat ovat minua reilu 10 vuotta vanhempia. JM asuu täällä samalla paikkakunnalla ja hänen kanssaan olen paljon läheisempi. Tosin on vaikeaa olla läheinen ihmisen kanssa, joka on niin eri elämäntilanteessa kuin itse. Hänellä on jo perhe. Toivon kuitenkin, että nyt kun tulen täysi-ikäiseksi, hän alkaisi kohdella minua eritavalla, aikuisena ja sellaisena jonka kanssa voi tehdä kaikkea. JR asuu eri paikkakunnalla, enkä näe häntä kuin yhden tai kahden vuoden välein. Hänelläkin on jo oma perhe. JR:n kanssa en ole kovin läheinen, kuulumisia kyllä vaihdellaan silloin tällöin, mutta ei oikeastaan mitään syvällisempää. Kuitenkin välitän hänestä ja kaipaan häntä todella paljon. Sitten on nämä "veli"puolet eli äidin nykyisen miehen pojat. Hekin ovat minua reilun kymmenen vuotta vanhempia sekä toisella heistä on jo oma perhe. Heistä ei ole tullut minulle kovin läheisiä, mutta kyllähän niiden kanssa toimeen tulee.

En tiiä mitä muuta kertosin, saa tietty kysyä jos on jotain mitä en sanonut ja haluaa erityisesti tietää.

Love, Annu

ps. kolme viimeistä kuvaa we♥it

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitathan palautetta asiallisesti! :----)